Suruhartaus vanhojen metsien hakkuiden johdosta

Hvitträsk, Kirkkonummi 12.5.2015
Järjestäjänä Kristillinen ympäristöyhdistys A Rocha
Hartauden piti Panu Pihkala
Musiikista vastasi Ilona Nyman

Alkusoitto: Järnefelt: Berceuse (kehtolaulu)

Alkusiunaus ja johdantosanat
1900-luvun alussa nuori arkkitehti Herman Gesellius kirjoitti Hvitträskin maastosta, johon hän rakensi erämaa-ateljeeta yhdessä Eliel Saarisen ja Armas Lindgrenin kanssa:
”Paikka on ehkä Suomen kaunein: mielenkiintoinen kalliovaltakunta, jota on siunattu jyrkänteillä ja siirtokivillä, ihana metsä, jossa on vanhoja mäntyjä ja kuusia ja niiden alla iso järvi jossa on kristallinkirkas vesi.” (Timo Tuomi: Eliel ja Eero Saarinen)

Tässä me seisomme kantojen ja hakkuusilpun päällä: tässä on se, mitä on jäljellä tuosta ihanasta metsästä. Me olemme kokoontuneet ilmaisemaan surua, kaipausta ja tyytymättömyyttä. Tämä metsä oli meille rakas ja monella tavalla arvokas. Nyt se on poissa, äkkiä, tyrmistyttävällä tavalla. Me olemme kokoontuneet hiljentymään ja jätämme metsälle hyvästejä. Kuulemme Raamatun sanaa ja mietteitä siitä. Meillä on myös mahdollisuus rukoilla yhdessä.

Olemme koolla ennen kaikkea tämän Hvitträskin kuusikon johdosta, mutta samalla ilmaisemme surua myös muiden vanhojen metsien hakkuiden johdosta. Muistamme Purunpään kiistoja lännessä ja Kainuun kiistoja pohjoisessa. Tänään on suomalaisuuden päivä: me rukoilemme ja toivomme, että suomalaiset ymmärtäisivät suojella metsiään.

Yhteislaulu: Katso meitä (san. Anna-Mari Kaskinen, säv. Jaakko Löytty)

Lukukappaleet
Kuulemme kolme lyhyttä raamatuntekstiä.

Valittakaa, sypressit! Setrit ovat kaatuneet, mahtavat puut on hävitetty. Valittakaa, Basanin tammet! Sankka metsä on sortunut. (Sakarja 11:2)

Jer. 12:4a: Kuinka kauan täytyy maan riutua, laidunten ruohon kuivettua? Villieläimet ja linnutkin katoavat ihmisten pahuuden tähden.

Room.8:22: Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa.

Puhe
Luomakunta huokaa ja vaikeroi, ihmisen pahuuden tähden. Sankka metsä on sortunut, villieläimet ja linnut ovat kadonneet. Näin käy, jos ihminen ei täytä Jumalalta saamaansa käskyä ”viljellä ja varjella” (1.Moos.2:15).

Tätä Hvitträskin metsää ei varjeltu, vaan se päätettiin kaataa. Tämä metsä oli lukuisten elämänmuotojen koti ja arvokas ekosysteemi. Tämä metsä oli monimuotoinen ja kaunis. Tämä metsä oli monelle ihmiselle tärkeä paikka virkistyä, rauhoittua, kerätä mustikoita ja sieniä ja jopa hiljentyä hengellisesti. Eliel ja Loja Saarisen sekä Herman Geselliuksen haudat ohjasivat omalta osaltaan myös hiljentymiseen. Hvitträskin alkuperäiset rakentajat ja omistajat rakastivat tätä luontoa, joka ympäröi kartanolinnaa. He ammensivat luonnosta aineksia työhönsä ja taiteeseensa, kuten Suomen taiteen kultakauden väki yleisesti teki.

Nyt Suomalaisuuden päivänä me muistamme yhä heidän saavutuksiaan suurella arvostuksella. Hvitträskissä vieraili maamme taitelijoiden kärkikuntaa, Sibeliuksesta ja Gallen-Kallelasta lähtien, ja myös kansainvälisiä taiteilijoita. Gesellius kuoli nuorena, mutta Armas Lindgren teki pitkän uran Suomessa, suunnitellen paljon myös kirkkoja ja niiden sisustuksia, ja Eliel Saarisesta tuli kansainvälisesti erittäin tunnettu arkkitehti sekä kaupunkisuunnittelija. Hän korosti rakennusten ja niiden ympäristön vuorovaikutusta sekä yhteennivoutumista, mikä oli myös Hvitträskin idea. Luonto täällä oli lähes koskematonta, kun viereinen Hvittorp ja pian Hvitträsk rakennettiin (Eliel Saarinen: Suomen Aika, toim. Marika Hausen), mutta rakentajat eivät suinkaan kaataneet kaikkia puita edes talojen vierestä. Rakennettu ympäristö ja luonnonympäristö kuuluivat yhteen. Sankan kuusikon keskelle Gesellius ja Saariset halusivat tulla myös haudatuiksi, ja pitkään he saivat levätä rauhassa.

Mutta mikä on maaston ja talojen suhde nyt? Millainen maisema ympäröi hautoja? Tämä hakkuiden toteutustapa on isku vasten Saarisen ja muiden aatteita. Hakkuiden toteutustavasta loistaa välinpitämättömyys ja pahimmillaan on myös epäilty taloudellista ahneutta. Turvallisuuteen voi yrittää vedota, mutta ihmiselämässä on kyse arvokkaiden asioiden säilyttämisestä ja turvallisuuden sopeuttamisesta niihin. Lapsikin elää periaatteessa turvassa, jos hänet lukitaan sisälle pehmustettuun huoneeseen eikä koskaan päästetä ulos. Mutta onko se sitä elämää, jota haluamme? Miten voisimme kulkea kansallispuistoissa, jos pelkäisimme kaikkia vanhoja puita?

Nyt ei kuulu linnun laulu, nyt eivät kukoista mustikat ja sienet ja metsäneläimet. Kotimaiset ja ulkomaiset matkailijat ovat pöyristyneitä. Moni tulee Hvitträskiin eräänlaiselle pyhiinvaellusmatkalle Eliel ja Eero Saarisen perintöä muistellen: Saariset ovat etenkin Amerikassa yhä erittäin arvostettuja ja Eero vietti lapsuutensa näissä maastoissa. Mitä nämä vierailijat ajattelevat, kun näkevät hakkuaukean hautojen vierellä? Millainen on se nykypäivän suomalaisuuden luontosuhde, joka ainakin virkamieskoneiston osalta mahdollistaa tällaisen toimintatavan?

Raamattu muistuttaa meitä siitä, että Jumalalla ja muulla luonnolla on oma suhde, jossa ihmisellä ei aina ole osaa. Maailma on Jumalan luoma ja Hänellä on sitä kohtaan omat suunnitelmansa. Ihmisellä on oikeus hankkia ravintoa luonnosta, mutta hänen on tarkkaan mietittävä, miten hän sen tekee. Hänen valtansa on annettua valtaa, sellaista valtaa jota omistaja antaa metsänvartijalle. Kerran omistaja tulee takaisin ja katsoo, miten metsänvartija on hoitanut sarkaansa. Psalmi 96 julistaa tuosta hetkestä: "Humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, sillä hän tulee tuomaan oikeutta maan päälle.”

Ehkä metsien hyvinvointi vaikuttaa tällä hetkellä nimenomaan lopunajalliselta, sellaiselta, jonka vain Jumala saa aikaan. Mutta on muistettava, että on tapahtunut myös hyvää: viimeisten sadan vuoden aikana on saatu sentään jotain suojeltua. Moni ihminen aidosti välittää metsistä ja haluaa toimia niiden puolesta. Siitä on osoituksena myös se, että me kaikki olemme tänään kokoontuneet tänne. Emme saa menettää kokonaan toivoamme, vaikka murheita riittää. Yhdessä meillä on mahdollisuus pyrkiä pelastamaan vanhoja metsiä. Järjestöjen, kuten Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen tai Kristityt luonnon puolesta A Rochan kautta, pieni ihminen voi liittää vähät voimansa yhteen toisten kanssa. Toivottavasti tämä Hvitträskin surullinen tapaus herättää ihmiset ajattelemaan, missä mennään, ja toimimaan tilanteen parantamiseksi.

Hakkuuaukean surun keskeltä meidän tulee kääntää katseemme kohti tulevaisuutta. Meidän tulee yrittää kasvattaa lapsemme ymmärtämään luontosuhteen syvä merkitys, jotta he haluaisivat, osaisivat ja jaksaisivat taistella luonnon puolesta. Kristityille kyse on paitsi Jumalan tahdon toteuttamisesta, myös jumalasuhteestamme. Mahtavan luonnon keskellä ihminen voi kasvaa myös Jumalan suuruuden tuntemiseen, ja käänteisesti: kun ihminen ei voi olla mahtavissa maastoissa, hän käy helposti omavaltaiseksi ja toisaalta onnettomaksi. Luonto voi kasvattaa Jumalan tuntemisessa, vaikkei luonto suoraan kerro kaikkea Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Sitä varten meillä on Raamattu, kirkko ja rukous. Lohtunamme myös näiden Hvitträskin hakkuiden äärellä on se, että saamme jäädä Jumalan haltuun kaikissa tilanteissa, myös surun ja murheen ja taistelun keskellä.

Yhteislaulu: Jeesus, metsän heleydessä (san. Leena Ravantti, säv. Sheldon Ylioja, Uusia virsiä –kirjasta)

Hiljainen hetki
Vietämme hiljaisen hetken hakattujen vanhojen metsien puolesta.

Rukousjakso
Herra, me seisomme kantojen ja hakkuujätteen keskellä.
Me olemme surullisia siitä, että tämä metsä on tuhottu; me olemme murheellisia siitä, että niin monet vanhat metsät on tuhottu.
Taivaallinen Isämme, armahda meitä ja luomakuntaasi.
Anna päättäjille viisautta, herkkyyttä ja rohkeutta, jotta he voisivat tehdä päätöksiä luomakuntasi parhaaksi.
Anna meille jokaiselle voimia ja kestävyyttä taistella paremman maailman puolesta.
Jeesus Kristus, sinä yritit muuttaa maailmaa ja päädyit ristille. Kuitenkin Sinä lopulta voitit. Anna ylösnousemuksesi voiman olla virtalähteenämme. Johdata meitä jokaista sillä tiellä, jolle olet meidät kutsunut. Kuule meitä, kun me rukoilemme niin kuin sinä itse meitä opetit.

Isä meidän

Herran siunaus

Loppumusiikki

Vapaaehtoinen käynti haudoilla

---
Lisätietoja Hvitträskin hakkuista ja linkkejä: http://panun-ajatus.blogspot.fi/2015/05/kuka-tuhosi-hvittraskin-metsan.html

Yhteisen suremisen eli lamentaation merkitystä ympäristötuhojen suhteen avataan syksyn 2014 iltahartaudessa:
http://evl.fi/hartaudet.nsf/webhartaus?ReadForm&type=ilta&id=706CBDAB8104739FC2257DA2004B0ABA 

Virikkeitä löytyy kirjasta Luontokirkkovuosi, etenkin luvuista Pahaa jälkeä ja Ristinpuu

Luontokirkkovuosi – mitä uutta?

Uusi kirja tarjoaa teoriaa ja käytäntöä. Se käsittelee tavallista syvemmin luontosuhteen eri puolia, vuodenaikoja ja paikan merkitystä.

Olen saanut olla mukana tekemässä monenlaisia kristillisen ympäristökasvatuksen materiaaleja viime vuosina. Omalta osaltani Luonto ja Raamattu -kirjasta alkanut kehitys huipentuu tällä hetkellä Luontokirkkovuosi -teokseen. Kirjassa on mukana paljon tuliaisia etenkin Pohjois-Amerikasta, mutta myös esimerkiksi kansainvälisen A Rochan materiaaleista.

Hyppäsin lennosta mukaan vuonna 2010 projektiin, jonka työnimenä oli Metsäkirkkokäsikirja. PTK:ssa silloin töissä ollut Kati Jansa toimitti kirjaa, jollaista olin jo ehtinyt toivoa: hartauselämän ja luonnon yhteen tuovaa materiaalia. Muut mukanaolijat toivat kokemusta laajalta alalta. Essi Aarnio-Linnanvuori on kokenut ympäristökasvattaja, Hele Ali-Löytty nuorisotyön jalopuinen ammattilainen (ja partiossa paljon mukana) ja Heikki Ali-Löytty monipuolinen muusikko. Katin seuraajaksi PTK:een valittu Suvielise Nurmi toi mukaan pitkän ympäristöetiikan ja -toiminnan kokemuksensa.

Kirjanteko osoittautui pitkäksi prosessiksi, jossa oli monia vaiheita. Koko ajan säilyi alkuperäinen näky siitä, että kirjassa on sekä teoriataustaa pohdittavaksi että konkreettisia käytännön vinkkejä. Näkökulma laajeni koskemaan kaikenlaisia luontoon liittyviä hartauksia, sisällä ja ulkona. Lisäksi vuodenaikojen merkitys kirkkovuoden yhteydessä korostui entisestään ja lopulta siitä tuli kirjaa jäsentävä teema. Pohjois-Amerikan luterilaisten ekoteologien tuoreet teokset auttoivat pohdinnoissa, joihin lisäsimme suomalaisen ympäristön sovelluksia.

Ei liene yllättävää, että olen iloinen ja tyytyväinen lopputuloksesta, jonka eteen myös itse olen tehnyt paljon töitä. Tätä kirjaa pystyn rehellisesti ”markkinoimaan”: siinä on paljon uutta. Toimituskunnan harras toive on, että myös muut kokevat sen hyödylliseksi, ja että se saisi laajan käytön. Avaan tässä muutamia teemoja, jotka ovat nähdäkseni kirjan uutta antia.

1) Valmiita, monipuolisia hartauksia.
Vuodenaikojen mukaan on jaoteltu 24 hartauskokonaisuutta, joiden teemoja voi käyttää myös muina vuodenaikoina. Perusvaihtoehdon voi pitää vaikka suoraan kirjasta, minkä lisäksi toiminnallisia vaihtoehtoja on paljon.

2) Luontoon liittyvät teemat ovat vaihtelevia.
Halusimme tuoda luonnon kauneuden ja arvon lisäksi esiin myös pelottavan luonnon, vaikeat kysymykset liittyen luontoon ja kärsimykseen sekä ahdistuksen luonnon pilaantumisesta. Toki hallitsevana näkökulmana ovat, kuten kristinuskoon kuuluu, toivon ja ilon ja valon teemat. Mutta kirjassa otamme todesta elämän eri puolet.

3) Käytännön vinkkejä on koottu monipuolisesti yhteen.
Kirjassa on paljon käytännön vinkkejä, joita emme ainakaan tiedä olevan missään muualla. Nämä liittyvät hartauden rakenteeseen ja draaman kaareen, musiikin käyttöön ja yleensä elämyksellisiin metodeihin. Esimerkiksi lauluvinkkejä annetaan moniin eri kirjoihin, myös vasta ilmestyneeseen Lasten virsi -painokseen.

4) Jumalanpalveluksen teologiaa luontoon liittyen on tuotu maanläheiseksi.
Englanniksi on olemassa merkittäviä luterilaisia jumalanpalveluksen teologian esityksiä, joissa paneudutaan luonnon merkitykseen (Gordon Lathrop, Paul Santmire). Näiden teosten antia on nyt käännetty ja sovellettu suomeksi. Mukana on myös uunituoreita, kansainvälisestikin vielä vähän tunnettuja mutta raikkaita teoksia (Benjamin Stewart, Jeff Wild & Peter Bakken).

5) Vuodenaikojen, paikan ja luonnonelementtien merkitykseen kiinnitetään enemmän huomiota.
Kirjassa on paljon soveltavaa teologista pohdintaa näistä teemoista, jotka ovat kansainvälisestikin nousussa, mutta joita on toistaiseksi harvoin tuotu yhteen. Pyrin tekemään väitöskirjani valmistuttua lisätutkimusta paikan ja pyhiinvaelluksen teologioista, joiden antia on jo nyt tässä kirjassa. Yksi erityiskiinnostuksen kohteeni, hengellisten laulujen luontoon liittyvä symboliikka, tulee myös kirjassa esiin. Esimerkiksi päivänaikojen syvää vertauskuvallista merkitystä ja samalla konkreettisuutta pohditaan kirjan lopussa.

Kirjassa on lukuisia itselleni tärkeitä sisältöjä, mutta omista teksteistäni etummaiseksi nousee kaksi helmirukouksien sarjaa luontoon liittyen. Palattuani edelliseltä tutkimusmatkalta Pohjois-Amerikasta ja aikaeron vielä vaikuttaessa heräsin eräänä pimeänä adventtiajan aamuna ennen kuutta ja kirjoitin seuraavan parin tunnin aikana rukoussarjan, josta Suvielisen kommenttien innoittamana tein myös toisen, lyhyemmän version. Näissä rukouksissa tiivistyy (ainakin itselleni) Luontokirkkovuosi-kirjan viesti, suoraan käytännön hartauselämään nivoutuvalla tavalla.

Niin kuin aurinko nousee yön jälkeen
Niin kuin kevät nousee talven jälkeen
Niin kuin Kristus nousee kuoleman jälkeen
Jumala, nosta meidät elämään, valoon ja lämpöön.(Ylösnousemuksen helmirukous)


P.S. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat edesauttaneet kirjan synnyssä. Omia osuuksiani olen esimerkiksi kirjoittanut Bostonissa ullakkohuoneessa ja ideoinut Heponiemessä luontoretriittiä ohjatessa. Nuorten Keskus järjesti kaksipäiväisen Ekonisti-koulutuksen (kiitos Jaana, Eija & co.) keväällä 2010 ja kutsui minut sekä Essin ohjaamaan sitä Katin kanssa, mistä syntyivät monien nyt kirjassa olevien ideoiden juuret. NK:ta on myös kiittäminen siitä, että Luonto ja Raamattu -kirja lähti aikanaan liikkeelle. Kirkon tutkimuskeskuksen ja Suomen Akatemian osoittama kiinnostus akateemista ekoteologiaa kohtaan on sivutuotteena mahdollistanut tämänkin kirjan aineiston keräämistä. Vieraanvaraisuus ja keskustelut Pohjois-Amerikan kristittyjen kanssa ovat auttaneet ideoiden hedelmällistä kasvua. Pyhä Henki on ollut reilu. SDG.

Luontoon liittyviä jumalanpalveluksia

Helsingissä järjestetään peräkkäisinä sunnuntaina kaksi jumalanpalvelusta, joissa molemmissa on yhtenä keskeisenä teemana luonto: 12.2. Reggaemessu Töölön kirkossa klo 18 ja 19.2. ekopaaston aloittava ekomessu Johanneksen kirkossa klo 10.

Luonto ja jumalanpalvelukset on kiehtova teema. Yhtäältä jokainen jumalanpalvelus ilmentää jonkinlaista luontonäkemystä ja luontosuhdetta. Sisällöt, kuten virsien sanat, raamatunkohdat ja liturgian sanamuodot, kertovat luontokäsityksistä. Monessa suomalaisessa virressä luonnonelementeillä on tärkeä osansa, ja nykyisessä liturgiassa on enemmän luontoon liittyviä sisältöjä kuin ennen jumalanpalvelusuudistusta.

Toisaalta jumalanpalveluksen toteuttajat pystyvät vaikuttamaan olennaisesti siihen, miten vahvasti luonto on läsnä jumalanpalveluksessa. Paitsi virsien ja sanojen valinnalla, myös koko tilalla on vaikutuksensa. On ihmisiä, joiden mielestä jumalanpalvelukset voi yhtä hyvin pitää vaikkapa ikkunattomassa kellarissa. Moni meistä ajattelee kuitenkin, että valo, alttarikukat, luonnonsymbolit ja joskus jopa luonnonympäristö ovat tärkeitä osia jumalanpalveluksesta.

Luontojumalanpalvelukseksi voi hyvällä omallatunnolla kutsua sellaista jumalanpalvelusta, jossa luonnon merkitys on ymmärretty. Tämä johtaa nykyisenä ympäristökriisin aikana nopeasti siihen, että myös tarvetta suojella luontoa sanoitetaan jumalanpalveluksessa. Ekomessu-sanalla lienee juuri tällainen käytännön suojelutoimintaan ohjaava sävy.

Reggae-ideologian taustalla on kaipuu oikeudenmukaisuuteen. Sorrettuilla on oikeus päästä vapauteen: niin sorretuilla ihmisillä kuin luontokappaleilla. Reggaemessussa tämä sanoma yhdistetään kristinuskon ydinsisältöihin: on hyvin kiinnostavaa nähdä, millainen kokemus pioneeriluonteisesta messusta (12.2.) tulee. Liturgina toimivalla Anssi Almgrenillä on pitkä kokemus paitsi reggaesta, myös kristillisestä ympäristökasvatuksesta Ekonisti-hankkeessa.

Ekopaaston aloittava ekomessu (19.2.) liittyy ekopaasto-kampanjaan (www.ekopaasto.fi), joka rakentaa jo aiemmin etenkin Helsingissä vietettyjen ekopaastojaksojen varaan. Uusi kampanja ja sivusto on selkeästi laajempi, ja sen takana on mielenkiintoinen yhteistyö sekä maallisten että kirkollisten toimijoiden välillä. On hienoa, että positiivisen uskonnonvapauden hengessä kyetään tekemään yhteistyötä julkisessa tilassa, yhteisesti sovituilla pelisäännöillä.

Ekomessun jälkeen jaetaankin tietoa ekopaastokampanjasta, jonka toteuttamiseen messua toimittavat Ilkka Sipiläinen ja Marjukka Laiho ovat osallistuneet. Vastikään vuoden papiksi valittu Sipiläinen on toiminut vuosikausia ympäristöasioiden puolesta Kirkkohallituksen yhteiskunnallisten asioiden sihteerinä. Laiho on toiminut vastuuhenkilönä kirkon Pyhä-painopisteestä (2010-2012), jossa yhtenä keskeisenä teemana on ollut luomakunta. Molemmat ovat mukana myös tuoreessa Onneksi on pyhä! Noin 52 tapaa viettää sunnuntai –teoksessa, joka tarjoaa ekomessun lisäksi muita vinkkejä ympäristöystävälliseen ja virkistävään  pyhäpäivän viettoon.

Englanniksi on ilmestynyt erilaisia materiaaleja luontojumalanpalveluksiin liittyen, mutta suomeksi virikeaineistoa on alettu toden teolla tuottaa vasta viime vuosina. Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK on valmistelemassa ”Metsäkirkkokäsikirjaa”, jossa myös itse olen mukana. Tavoitteena on tarjota käytännön vinkkejä ja jumalanpalveluksen teologiaa luontoon liittyen. Ennen kirjan ilmestymistä (tammikuu 2013) on tarjolla Kirkkohallituksen jumalanpalvelus- ja musiikkityön valmistamaa virikemateriaalia Luomakunnan sunnuntaihin ja myös metsäkirkkoihin.

Lähtekäämme yhdessä tutkimaan, miten jumalanpalvelukset menevät rohkeasti metsään – hyvällä tavalla!